Edellinen osa: http://enkeliluinen.vuodatus.net/lue/2016/07/suljetulla-osastolla-osa-1
Osa 2: Osastolla
Herätys 7.45. Aamu alkoi ahdistuksella, kun tiesi, että ihan pian on päivän ensimmäinen tappelu edessä: aamupala. Pitääkö syödä vai eikö pidä? Jollain sairaalla tavalla nautin siitä, että sain ''tapella'' hoitajia vastaan. Tunsin olevani vahva, kun sain kieltäydyttyä ruokailusta. En ollut se heikko, joka söi kiltisti viisi ateriaa päivässä.
Aamupalan jälkeen oli vuorossa aamukokous. Aamukokouksessa nimettiin sulle aamuvuorosta vastuuhoitaja, joka oli sun tukena iltapäivään asti. Jos sun omahoitaja oli töissä, se oli automaattisesti sun vastuuhoitaja. Jotenkin tuntui, että mun vastuuhoitaja sai aina tuplasti enemmän töitä, kun sen tehtävänä oli yrittää suostutella mut syömään. Olinko kauhea potilas?
Aamukävely oli yksi mun päivän kohokohta. Pääsi luvan kanssa liikkumaan raikkaaseen ulkoilmaan. Aamukävelyn jälkeen yleensä joko lepäsin huoneessani, kirjoitin päiväkirjaa, suunnittelin päivän ruokailuja (ette uskokaan, kuinka kauan mun päivästä meni siihen, että mietin mitä saan syödä ja mitä en...) tai pelasin korttia hoitajien ja muiden nuorten kanssa.
Tiistaisin ja perjantaisin, ennen lounasaikaa, mun päiväohjelmaan kuului taitovalmennus. Taitovalmennuksessa puhuttiin paljon tunteista, ajatuksista ja nimensä mukaan: opeteltiin hallitsemaan tunteita taitavasti. Mun tapauksessa siis ahdistuksenhallintaa, eli yritettiin takoa mun päähän, että viiltely ja syömättömyys eivät ole ratkaisuja ahdistukseen. En oikein tykännyt mitenkään erityisesti taitovalmennuksesta, mun mielestä siellä oli lähinnä tylsää.
Lounasaika, jälleen tappelua hoitajan kanssa. Lounaan jälkeen oli jälleen vapaa-aikaa. Osastolla oli muuten tosi kivasti tekemistä järjestetty. Pystyi askartelemaan, sai lukea lehtiä & kirjoja (valikoimaa oli todella paljon), sai tietty jutella muiden nuorten kanssa, oli mahdollisuus pelata pleikkaria, pelikortit ja paljon lautapelejäkin löytyi.
Puoli kolmen aikaan, välipalan yhteydessä, oli niin sanottu puoli kolmen ryhmä. Puoli kolmen ryhmässä sulle nimettiin iltavuorosta vastuuhoitaja, joka oli sun tukena sitten illan. Puoli kolmen ryhmässä katsottiin myös seuraavan päivän terapiaryhmä johon oli mahdollisuus osallistua: oli musaterapiaa, kuvaterapiaa yms.
Arkisin klo. 15-16 oli päivän tylsin tunti, hiljainen tunti. Se vietettiin omassa huoneessa, eikä sieltä saanut poistua tunnin aikana. Yleensä hiljaisella tunnilla nukuin, sillä olin todella väsynyt. Joskus myös treenasin salaa huoneessani.
Pian koittikin jo päivällinen, vähän lisää tappelua hoitajan kanssa. Kuudelta alkoi puhelintunti. Tuolla osastolla, missä olin, sai siis käyttää puhelinta vain tunnin ajan. Puhelintunnin jälkeen oli iltakävely. Iltapala ja iltalääkkeet. Huoneisiin piti mennä viimeistään klo. 22, klo. 22.30 mennessä piti sammuttaa valot.
Tietty päivään kuului myös vierailuaikoja, omahoitaja-/vastuuhoitajakeskusteluista yms.
Mä itse viihdyin osastolla, vaikka tietty ruokailut oli paskaa näin syömishäiriöisen näkökulmasta, mutta noin muuten. Koin, että siitä oli apua. Mun omahoitaja oli aivan ihana. Hän kuunteli, auttoi ja ymmärsi, eikä tuominnut. Ainoa hoitaja, joka oli mielestäni aidosti kiinnostunut kuulemaan, mitä mun päässä liikkui, ja mitä mulle kuului. Aivan ihana.
Seuraavassa, viimeisessä, osassa käsittelen mun poispääsyä osastolta. Millaisia tunteita se herätti, miten pärjäsin kotona sen jälkeen, kun olin ollut 2vko 24/7 osastolla?
Kommentit