Haluun viiltää reiden auki. Tein eilen vain yhden viillon. Se oli syvempi kuin mun viillot yleensä, mutta ei silti paha.

Mutta mä haluan lisää. En voi kuvailla sitä tunnetta, kun veri valuu jalkaa pitkin. Se tuntuu luvattoman hyvältä. Mä en saisi tuntee näin. En vain saisi.

Mä satutan mun kavereita, kun viiltelen. Mä en vaan pysty olemaan ilman. Jos yritän parantua syömishäiriöstä ensin ja sitten vasta masennuksesta ja lopetan viiltelyn? 

Jos tänään onkin viimeinen kerta? Okei, tiedän jo valmiiksi ettei ole. Mä rakastan viiltelyä, voi luoja. Rakastan. 

Miksi viiltely on pyörinyt mun päässä lähes kokoajan viime aikoina? Oonko mä taas riippuvainen siitä? Mikä siitä terästä tekee niin ihanan? Mä lupasin jättää sen, kiinnittää takaisin terottimeen, unohtaa. En pysty. Haluan lisää, nyt heti. Haluan nähdä verta, tuntea kivun. Haluan varmistuksen, että olen vielä elossa.