" Oli kotiinlähdön aika viimeisenä yksikköpäivänä. Yksi poika lähti mun kanssa osastolta samaan aikaan. Sulkiessani osaston oven sanoin hänelle: "mä lähen nyt helvettiin täältä, enkä muuten tuu ikinä takasi!". Jätkä hymyili mulle ja sanoi, että toivottavasti et helvettiin asti lähde, ja nauroi. Mulle jäi hyvä mieli, olin iloinen kun pääsin sieltä pois. " - http://enkeliluinen.vuodatus.net/lue/2016/08/tehostetun-avohoidon-yksikossa-osa-3

"Enkä muuten tuu ikinä takasi". Niinhän mä luulin. 30.1.2017 kävelen tehostetun avohoidon yksikön ovista sisään, ja menen kahden viikon jaksolle. Mua pelottaa, mua jännittää. Odotan innolla, odotan kauhulla. 

Olen tiennyt jo vähän aikaa, että mulle on tulossa jakso tay'lle. Oon sulatellut tietoa, ja nyt jopa odotan sinne menoa. Toivottavasti tällä kertaa minulle jäisi vähän parempi kokemus kuin viimeksi. Toivon niin paljon, että mulla olisi kiva omahoitaja. 

Ehkä siellä asiat saa taas paremman suunnan. Olihan siellä loppujen lopuksi ihan hyvä olla, aika kultaa muistot. Okei, edes aika ei laannuta sitä vihaa, mitä tunnen mun silloista omahoitajaa kohtaan, mutta hän ei ole enää siellä töissä. Onneksi. Muuten yksikössä on melkein kaikki samat hoitajat, kun huhtikuussa mun ollessa siellä viimeksi.

Mua jännittää. Pelottaa, onko siitä apua. Mitä jos ei? Pelkään, että romahdan lopullisesti, sillä olen tällä hetkellä romahtamispisteessä. Lähden kuitenkin yksikköön avoimin mielin, ja toivon, että saan sieltä tarvitsemaani apua.