Vihaan. Vihaan itseäni. Haluan pois tästä kehosta. Katson itseäni peilistä ja näen pelkkää läskiä. Haluaisin ottaa sakset ja leikata kaiken irti. 

Miksi on niin vaikeaa laihduttaa itsensä sen näköiseksi, että voisi rakastaa itseään? Mä en jaksa. En jaksa mitään.
Vihaan mun reisiä. Täynnä viiltoja, täynnä läskiä. Vihaan. Vihaan mun vatsaa. Läskiä joka paikassa. Vihaan. Vihaan itseäni. Vihaan.

Haluaisin joku päivä katsoa peiliin niin, että sieltä katsoisi takaisin ihminen, josta pitäisin. Jonka kroppa olisi unelma, joka olisi iloinen. Mutta sellaista ei tule. Ikinä.

Voinko lopettaa syömisen? Mun on pakko. En voi syödä enää. En vaan voi. En halua lihoa enää yhtään, ikinä. 
Lopetan syömisen ja laihdun. Kuolen siihen, mutta ihan sama. Mä haluankin kuolla. Mutta haluan kuolla laihana. Laihana ja kauniina.

Musta tuntuu, että oon maailman huonoin syömishäiriöinen. Miksi mä syön ja ajattelen ruokaa? Miksi on niin vaikeaa olla syömättä? Haluisin olla parempi syömishäiriöinen, vaikka mun pitäisi parantua. Mutta laiha kroppa... Mä en edelleenkään tiedä, pitäisikö mun tapella itseäni vastaan vai puolustaa itseäni. Mä en tiedä.