Tuli niin helpottunu olo, kun sain puhua tänään omahoitajan kanssa. Kerroin sille, että oksensin torstaina. Oh otti sen tiedon ammattimaisesti vastaan, eikä moittinut mua tai mitään. Hän sanoi, että mikä on tapahtunut, on tapahtunut ja mennään eteenpäin. Elämä jatkuu.
Kirjotin viikonloppuna kirjeen oh'lle. En uskaltanut vielä antaa sitä, mutta huomenna. Kerään kaiken rohkeuteni. Mä en saa apua, jos kukaan ei tiedä mun voinnin todellista laitaa.
Tehtiin omahoitajan kanssa "Miksi pitää syödä?"-juliste. Luen niitä kohtia siitä aina, kun tulee syyllinen olo ruoasta. "Ruokaa ei tarvitse ansaita." Tän lauseen yritän takoa mun päähän. On oikein syödä, ihmisen kuuluu syödä.
Julisteessa oli tällaisia kohtia:
Miksi pitää syödä?
- Että jaksaa käydä harrastuksissa, käydä koulua, nähdä kavereita,...
- Että sydän toimii normaalisti.
- Ettei muisti ja oppiminen heikkene.
- Että pystyy keskittymään.
- Että tulevaisuuden haaveet voisi toteutua.
- Että mieliala ei laskisi enempää.
- Että luut ei haurastu.
- Että tulevaisuudessa voi perustaa perheen.
- Että syömishäiriö ei hallitsisi elämää täysin.
- Ruoka on ihmisen polttoainetta. Sitä ei tarvitse ansaita.
- Että voi elää.
Kohta on lounas. Otettiin ateriasuunnitelma käyttöön taas. Mua pelottaa, mutta aion syödä. Mun on pakko.
Lounas ohi. En saanu syötyä kaikkea, mutta yritin parhaani.
Mua sattuu, kun muilla on hauskaa. Miksi munkin elämä ei voi olla nauramista, iloa, hyvää oloa? Mitä mä oon tehnyt, että mun olo on tällainen? Mua pelottaa, että en parane ikinä. Mutta mä otan haasteen vastaan ja yritän.
Nään ravitsemusterapeuttia torstaina(?). Katsotaan tehdäänkö mun ateriasuunnitelmaan muutoksia. Lähtökohtaisesti alan sitä nyt noudattamaan parhaani mukaan. Kohti terveempää elämää!
Kommentit