Hei kaikki.

Mitä on tapahtunut viime postauksen jälkeen?

Maalis- ja huhtikuu meni itkiessä koti-ikävää. Iskä ja veli olivat jo muuttaneet uuteen kotiin, mutta mä jouduin olemaan lastenkodissa avohuollon sijoituksessa. Huhtikuun lopulla avohuollon sijoitus päätettiin, ja mä pääsin kotiin. Kotiin. Koti. Mun koti on maailman paras.

Muuton myötä koulu vaihtui. Menin uuteen kouluun odottavin mielin. Ja sainkin heti kavereita. Koulunumerot laskivat, mutta mä olin onnellisempi kuin koskaan. Kasiluokan lopetin 8.45 keskiarvolla. Se on alhaisempi kuin ikinä, mutta silti, mä olen onnellisempi kuin koskaan.

Lastenkotiin muuttaessani välit äidin kanssa meni katki. Millaiset välit ovat nykyään? Ihme kyllä, hyvät. Tullaan toimeen ja ja olen ollut äitillä yökylässä jne. Kivi on vierähtänyt sydämeltä sen puolesta.

Mitä muuta mun elämässä tapahtuu? Hmm. Ei mitään erityistä. Musta tuntuu, että ekaa kertaa mä elän normaalia 15-vuotiaan elämää. Oon kavereiden kanssa, seurustelen, käyn kaupungilla ja pidän hauskaa. Mun elämä on täydellistä tällä hetkellä.

Mun keskiarvo oli huonompi kuin koskaan. Painan enemmän kuin koskaan. Nää kaksi lukemaa, jotka ennen määritteli mun arvon omassa mielessä, on huonompia kuin koskaan. Mutta silti. Mä olen onnellinen.

Mä oon voittaja. Mä olen voittanut masennuksen ainakin tältä erää. Ehkä joku päivä masennus nostaa päätään jälleen, mutta näin 2 kuukautta hyvävointisena uskallan sanoa, että tilanne ohi tältä erää. Tällä hetkellä mä olen terve.

Rakkautta kaikille! Enkeliluinen tyttö kiittää ja kuittaa tältä erää :*