Välillä mulla meni jo paremmin. Sit tapahtui jotain, ja kaikki romahti.

Oon rikkinäinen, yksinäinen, ahdistunut. Itken yksin sängyssä, mietin, miksi juuri minä? Mitä mä olen tehnyt, että ansaitsen tälläistä? Olisinko mä voinut tehdä jotain toisin, että mun elämästä ei olis tullut näin vaikeeta?

Oon niin väsynyt, että en tiiä, jaksanko enää kauaa. Joka ilta, kun käyn nukkumaan, toivon, että jotain tapahtuisi, etten heräisi enää aamulla. Että tää kaikki loppuisi.

Itsemurha-ajatukset on taas nousseet päähän vahvempina. Tuntuu hyvältä ajatukselta vetää ranteet auki ja ottaa pillereitä niin paljon, että henki lähtee.