Katson peiliin ja itken. Läskiä vatsassa, reisissä, käsissä. Joka paikassa. Haluaisin ottaa sakset ja leikata sen kaiken irti. Miksi teen itselleni näin? Miksi syön, vaikka haluan olla laiha? Miksimiksimiksi? Söin eilen liikaa. Aivan liikaa. Tänään syön todella vähän, ja menen kaupungille liikkumaan. Pakko laihtua. Ei ole muuta vaihtoehtoa, ei vain ole. 

Itseviha huipussaan, jälleen. Miksi en vain voi pitää itsestäni? Mikä siinä on niin vaikeaa? Vihaan jokaikistä osaa kehossani, ulkoisesti olen ruma ja sisällä on vain särkynyt sielu. Sielu, jota ei ole helppo korjata, vaikka haluaisin. Tai en tiedä edes haluanko. 

Pidän terää kädessä, mietin minne viiltelisin tällä kertaa. Ehkä päädyn avaamaan taas sen saman, vanhan viillon tai ehkä valitsen aivan uuden paikan. En tiedä. En tiedä sitäkään.

Mietin, miten tappaisin itseni. Ajattelen asiaa liiankin usein. Otan paperia esille, ja alan kirjoittamaan. Kirjoitan perheelleni, parhaalle ystävälleni, ex-tyttöystävälleni. Onko nämä ne kuuluisat viimeiset sanat? Tuskin, olen liian nössö tappamaan itseni. Haluaisin kuolla. Haluan sitä liian paljon. Voiko joku tulla tappamaan minut, ettei mun tarvitsisi tehdä sitä itse?

Haluaisin suljetulle, mutta en pääse sinne. En ole tarpeeksi sairas, tai sitten minua ei vaan haluta auttaa. Ansaitsenko edes apua? Haluaisin nähdä sen ihanan ihmisen, joka oli toinen omahoitajani tammikuussa. Haluaisin kertoa hänelle, mitä päässäni liikkuu. Ainoa ihminen, kehen luotan 100%:sesti. Vaikka hän oli omahoitajani vain sen kahden viikon ajan, opin luottamaan häneen. Tiesin, että voin kertoa hänelle kaiken. Mutta luultavasti en näe häntä enää ikinä. Saanko enää ikinä yhtä hyvää ja ihanaa omahoitajaa, kuin mitä suljetun osaston omahoitajani oli? Tuskin.

Rintaa puristaa, itkettää, tuntuu ettei saa happea. Itku ei vain tule. Olenko viallinen? Haluaisin huutaa, mutta en pysty. Haluaisin kertoa jollekin, että on vitun paha olla, mutta kenelle kertoa? Niimpä, ei kenellekään. Vaikenen asiasta, ja kun poistun huoneestani, vedän ''minullaonkaikkiloistavasti''- roolin niskaan ja viattoman hymyn päälle. Sitähän elämäni on: roolin esittämistä päivästä toiseen, jei. Miksen osaa näyttää heikkoutta? Miksi mun pitää olla aina vahva ja jaksaa? Miksi mä olen aina se, kuka kuuntelee ja auttaa muita? Kuka kuuntelee ja auttaa mua?